ORB on Juha van Ingenille tehty työ, missä liikennemerkit toimivat virtuaalisen veistoksen jalustoina.
Avainsana: javascript
Sivusto näyttää salamat kartalla ja perustuu Ilmatieteenlaitoksen reaaliaikaiseen salamadataan. Sivustolla on mahdollisuus soittaa salamointi melodiana, joka perustuu salamoiden ominaisuuksiin.
Sivuston melodian päälle pidetyn session materiaalista koostettu biisi: R Dimensio – Salamatar
Olen ollut onnekas saadakseni työskennellä Ensæmble taiteilijaryhmän kanssa. En ainoastaan luodakseni tämän showcase -tyylisen nettisivun, vaan myös aikaisemmin vuonna 2015 tein heidän kanssaan yhteistyötä puettavan teknologian anturidataan perustuvan tanssiteoksen parissa.
Olin onnellinen pystyessäni auttamaan websivun luomisessa Ensaemblen määritelmien mukaisesti. Se koostuu viidestä triptyykistä, joiden kuvat vaihtuvat satunnaisesti valituin määrätyin välein. Käykääpä katsomassa!
International Teletext Art Festival -tapahtuman kotisivu täytyi muuttaa responsiiviseksi WordPress-sivustoksi. Tapahtuman pääsivu toimii lisäksi mukana olevien taiteilijoiden töitä esittävänä galleriana
Työ toteutettiin luomalla räätälöity WordPress-teema.
Inter_active on Juha van Ingenin pelillistetty installaatio, johon inspiroi muinainen Moksha Patam (Tikapuu pelastukseen), joka yleisesti tunnetaan pelinä käärmeet ja tikapuut.
Taiteilija halusi kaksi polkua, mikä käytännössä tarkoitti kahta vierekkäistä kuvasekvenssiä ruudulla. Kuvat ovat animoituja giffejä, ja pelaaja/katsoja etenee kuvissa painamalla näppäimiä.
Kuviin liittyy ääniraita, jonka toteutti valikoitu joukko äänitaiteilijoita. Äänet luuppaavat kuvista itsenäisesti, ja pelaaja voi pysäyttää tai soittaa ääniä halutessaan. Äänivalikoima etenee myös sekvenssinä, ja kaksi ääntä voi enimmillään soida yhtäaikaa.
Pääasiallinen haaste on nähdä kaikki animaatiot ja saavuttaa loppu. Pelaaja voi myös luoda erilaisia kuvien ja äänien yhdistelmiä ja tulla siten itse luojaksi prosessin edetessä.
Toteutustekniikat olivat HTML5, CSS and Javascript (jQuery).